Search
  • Nina

Opiskelijan puheenvuoro

Kuvataidekasvattajaksi opiskelevan ajatuksia tulevasta


Yliopistouudistukset ovat kantautuneet Helsingin yliopiston lisäksi myös Otaniemeen. Aalto-yliopistossa myllätään entistä Taideteollista korkeakoulua, nykyistä ARTSia uuteen uskoon. On laitosuudistuksen aika: Taiteen laitos ja Median laitos yhdistyivät tammikuussa 2022. Lisäksi elokuussa 2022 astuu voimaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun portfoliouudistus, eli ohjelmarakenteen ja tutkintovaatimusten uudistus.


Opiskelijoiden keskuudessa nämä uudistukset ovat kuitenkin herättäneet huolta. Miten opetus saadaan käytännössä järjestettyä? Opinnot eivät ole luentomuodossa, eivätkä esimerkiksi savityöt luonnistu itsenäisesti tai kotioloissa. Taidekursseille pääsy on jo nyt ollut kiven alla, mitä sitten käy, kun hakijamäärä lisääntyy?

Kurssikokoja ei voi kasvattaa määräänsä enempää, tilat ja muut resurssit tulevat vastaan. Entä millaisella painotuksella opetusta lähdettäisiin toteuttamaan, miten eri linjojen opiskelijat saavat kursseilta tulevaisuudessaan tarvitsemansa tietotaidon?

Valokuvaaja, visuaalisen viestinnän muotoilija ja kuvataidekasvattaja kaipaavat hyvin eri asioita työnsä tueksi. Esille on noussut myös kielikysymys: eri aloilla opiskellaan eri kielillä ja monilla linjoilla onkin paljon ulkomaalaisia opiskelijoita, jolloin kurssikuvaukset, opetus ja kurssin materiaalit ovat englanniksi. Kuvataidekasvatuksen linja sen sijaan on suomeksi, onhan tarkoitus valmistaa mm. tulevia opettajia, joiden on tarkoitus opettaa kotimaisissa oppilaitoksissa suomen kielellä.


Taideopiskelijat ovat olleet jo valmiiksi huolissaan opetuksen tilasta. Opiskelijakollektiivi Stop Cutting Arts onkin kuluneen vuoden aikana ilmaissut huolensa opintoihin ja ARTSin budjettiin kohdistuvista leikkauksista, päätöksenteon läpinäkyvyyden puutteesta sekä tilankäytöllisistä ongelmista.


ARTSin opiskelijoiden kattojärjestö TOKYO ilmaisi kannanotossaan vastaavia huolia tilojen käytön jatkuvista haasteista, hallinnon opiskelijaedustajien resurssipulasta sekä heidän ja muun opiskelijayhteisön välisen viestinnän rajoittamisesta. Lisäksi TOKYO toi esille, että vaikka kaikkia kollektiivin agendassaan esille tuomia asioita ei voida ratkaista yliopistotasolla, on tärkeää keskustella kehityksen suunnasta, joka on johtanut leikkauksiin taidealan koulutuksesta ja tutkimuksesta.


”ARTSiin kohdistuvat leikkaukset eivät tapahdu tyhjiössä. Ne ovat osa laajempaa maanlaajuista kehitystä taiteen opetukselle. Kansallinen rahoitusmalli ajaa yliopistot keskittymään laadun sijaan valmistuneiden määrään. ARTSissa tämä ohjaa korkeakoulun kasvattamaan kurssien opiskelijamääriä. Leikkaukset ARTSissa kohdistuvat tuntiopettajiin ja valinnaisiin taideopintoihin. Tästä äänten ja opetussisältöjen monimuotoisuudesta leikkaaminen vaikuttaa väistämättä myös ARTSin tarjoaman koulutuksen laatuun. TOKYO näkee valitun suunnan johtavan koulustamme valmistuneiden kompetenssin ja taitojen monipuolisuuden laskuun.” (https://tokyo.fi/en/tokyon-kannanotto-stop-cutting-artsia-koskien/)


Opettajien lakko on nostanut laajasti kasvatus- ja koulutustyön esille myös julkisessa keskustelussa. Tuntuu, että jokaisella on mielipide aiheesta. Muistan, että ensimmäisen vuoden didaktiikan professorimme mainitsi tästä. Hän myös totesi, että vaikka osa oppikoulukokemuksiin pohjaavista tomuisista tuumailuista saattavat aiheuttaa harmaita hiuksia ja nostattaa nykykoulussa työskentelevän verenpainetta, on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että asia puhututtaa. Niin kauan, kun koulusta keskustellaan, koetaan kasvatus jollakin tavalla tärkeäksi.


Kaiken tämän keskellä pohdituttaa kasvatuksen ja koulutuksen merkitys sekä onnistumisen mittarit. Välillä törmää ajatukseen siitä, että kouluihin pitäisi suhtautua samalla otteella kuin yrityksiin. Verovaroin ostetaan palvelua, opetusta, jota tarjotaan asiakkaille, oppilaille. Vaikka joitakin asioita voitaisiin varmasti oppia yritystoimijoilta, ajatus suorasta rinnastamisesta puistattaa. Silmissä vilisee dystopiamaisia tilanneaihioita.


Mitä sitten, kun oppilas, lapsi, tarvitseekin jotain opetuspalvelun ulkopuolista asiaa, kuten kuuntelijaa, turvallista aikuista tai apua kadonneiden lapasten, avainten ja kännykän metsästämiseen? Tai entä jos oppilaan työ on melkein valmis, kun työaika kilahtaa mittarissa täyteen? Keskeyttääkö opettaja lähes valmiin viimeisen otoksen kuvaamisen varsin hyvin tietäen, ettei luonnonvalossa kuvatun työn ympäristöä voi toisintaa vaiko laskuttaa ylityöstä? Ei tietenkään kumpaakaan. Kasvatustyöntekijöiden on (ainakin toivottavasti) tarkoitus olla läsnä olevia ja luotettavia aikuisia lasten ja nuorten elämässä, ei jokaisesta työtehtävästä erikseen laskuttavia palveluntarjoajia.


Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014), tuttavallisemmin POPS:ssa, onkin kirjattuna opetuksen arvoperustasta seuraavaa:


”Perusopetus tukee oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Ihmisyyteen kasvussa jännitteet pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välillä ovat väistämättömiä.


Sivistykseen kuuluu taito käsitellä näitä ristiriitoja eettisesti ja myötätuntoisesti sekä rohkeus puolustaa hyvää. Sivistys merkitsee yksilöiden ja yhteisöjen taitoa tehdä ratkaisuja eettisen pohdinnan, toisen asemaan asettumisen ja tietoon perustuvan harkinnan perusteella. Eettisyyden ja esteettisyyden näkökulmat ohjaavat pohtimaan, mikä elämässä on arvokasta. Sivistys ilmenee tavassa suhtautua itseen, muihin ihmisiin, ympäristöön ja tietoon sekä tavassa ja tahdossa toimia.


Sivistynyt ihminen pyrkii toimimaan oikein, itseään, toisia ihmisiä ja ympäristöä arvostaen. Hän osaa käyttää tietoa kriittisesti. Sivistykseen kuuluu myös pyrkimys itsesäätelyyn ja vastuunottoon omasta kehittymisestä ja hyvinvoinnista. Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Se ohjaa niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen.


Perusopetus edistää hyvinvointia, demokratiaa ja aktiivista toimijuutta kansalaisyhteiskunnassa. Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat perusopetuksen kehittämistä. Opetus edistää osaltaan taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Koulua ja opetusta ei saa käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana.”


Aika isoja ja tärkeitä teemoja ja tavoitteita. Kuvataidekasvatuksella olemme pohtineet paljon taideopetuksen merkitystä. Miten osoittaa työn tarpeellisuus tuloskasvuun ja tehokkuuteen tähtäävässä maailmassa, kun taide ja opetus ovat kumpainenkin haastavasti taloudellisin mittarein tai nopeasti näkyvin tuloksin arvioitavaa ja arvotettavaa? Miten ylipäätään voidaan mitata henkistä kasvua? Tai työn tuloksia, jotka näkyvät yhteiskunnassa mahdollisesti kymmenenkin vuoden viiveellä tällä hetkellä koulutietään tarpovien siirtyessä työelämään?


Kuitenkin juuri taideopetus on usein se, jossa on aikaa ja mahdollisuuksia käsitellä POPS:ssa mainittuja arvokysymyksiä. Taiteen avulla voidaan pohtia maailmaa erilaisista näkökulmista ja tietämisen tavoista käsin. Yhteiskunnallinen muutos ja kansalaisaktiivisuus ovat myöskin osa nykyistä taidemaailmaa. Esimerkiksi elokuvien kautta voi olla helpompi käsitellä vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä, kipeitä ihmisyyden kokemuksia tai maailman harmaasävyjä. Kuten Stop Cutting Arts agendassaan ilmaisi: ”We create value, not profit.”

9 views

Recent Posts

See All