Elokuvatutkimuksen tarina Suomen korkeakouluissa uhkaa jäädä lyhyeksi
IhmeFilmin zoom-kokouksessa keskustelunaiheeksi nousee yhteinen huoli: mitä on tapahtumassa elokuvatutkimukselle Suomessa? Taustalla on Ylen 15.2.2022 uutinen, jossa ilmoitettiin Helsingin yliopiston (HY) päätöksestä lakkauttaa elokuva- ja televisiotutkimuksen kandiohjelma. Päätös on huolestuttava, sillä elokuva- ja televisiotutkimusta (ETVT) opetetaan
pääaineena vain Helsingin yliopistossa. IhmeFilmi haastatteli ETVT:n sivuaineopiskelijaa Annikaa, sekä opintosuunnan tällä hetkellä ainoaa toimenhaltijaa Henry Baconia HY:n päätöksen jälkeen.
Annikan mukaan enteet kandiohjelman lakkauttamisesta olivat alan opiskelijoille ”jo ilmassa”. Yhtenä haasteena on ollut se, että opintosuunta alkoi saada enemmän näkyvyyttä vasta hiljattain. Elokuva- ja televisiotutkimuksesta tuli itsenäinen opintosuunta vuonna 2017 ja Annika muistuttaa, että ”ensimmäisiä koko ohjelman läpikäyneitä maistereita on alkanut vasta valmistumaan”, ja ”mitään alumni verkostoa ei päässyt edes syntymään”. Henry Baconin mukaan ”ETVT pääsi muodollisesti tasavertaisen asemaan muiden taiteidentutkimuksen oppiaineiden kanssa”, mutta opintosuunnan toteuttamiseen ei ole annettu tarvittavia resursseja.
”Suurin osa ei edes tiedä, että se on olemassa”
Alan vakiintumattomuus näkyy yliopistomaailmassa tietämättömyytenä elokuva- ja tv-tutkimuksen sisällöstä ja opintosuunnan teoreettisesta lähestymistavasta elokuvaan. Annikan mukaan yliopistossa alan opiskelija ”joutuu selittämään taas jälleen kerran, että emme tee elokuvia ja tv:tä vaan tutkimme niitä” ja ”suurin osa ei edes tiedä, että se on olemassa”. Opiskelijoiden keskuudessa kandiohjelman lakkauttaminen aiheuttaa huolta. Henry Baconin mukaan maisteriohjelman säilyttäminen voi kuitenkin auttaa ylläpitämään ”ETVT:a sekä opetuksellisen että tutkimuksellisena opintosuuntana”. IhmeFilmi kysyi Annikalta, uskooko hän kandiohjelman lakkauttamisen vaikuttavan tulevaisuudessa myös maisteriohjelmaan?
”En usko, se jää niin pieneksi muutenkin ja ne henkilöt, jotka sinne asti jatkavat ovat varmaan palavasti kiinnostuneita aiheesta. Toki pelkään, mitä tapahtuu, kun Henry Bacon jää eläkkeelle. Tietysti se, että millä ihmeen pohjalla lähdetään maisteria rakentamaan, kun ei ole sitä kandivaiheessa saatua perustietoa.” Myös Baconin mukaan maisteriopintojen perusongelmana on: ”Mistä ohjelmaan tulee opiskelijoita, joilla on vaadittavat tiedot ja valmiudet maisteritason opintoihin?”
Mitä tämä perustieto on ja miksi siitä tinkiminen voi olla haitallista? Baconin mukaan päätöksellä on useita kielteisiä vaikutuksia. ”Päätös merkitsee menetystä paitsi taiteidentutkimuksen opiskelijoille, myös niin humanistisen tiedekunnan kuin muidenkin tiedekuntien opiskelijoille”. Tämän lisäksi ratkaisu ”heikentää yhteistyötä Avoimen yliopiston kanssa”. Suomen tilanne on huolestuttava myös muihin Pohjoismaihin verrattuna, sillä ”Islantia lukuun ottamatta kaikissa Pohjoismaissa on useita yliopistoja, joissa kaikissa on enemmän alan toimia kuin Suomessa kaikkiaan”.
Ristiriitaista on, että elokuvatutkimusta tukahdutetaan, vaikka suomalaisten elokuvien kansainvälinen suosio kasvaa jatkuvasti. Korkeakoulut eivät suuntaa taloudellisia resursseja tutkimukseen, vaikka alalle hakeutuu runsaasti innokkaita opiskelijoita. Elokuvan kriittisen analysoinnin heikentyvä asema korkeakoulutasolla vaikuttaa ristiriitaiselta myös siksi, että koulutuspolitiikassa painotetaan jatkuvasti enemmän kriittisen lukutaidon merkitystä. Monilukutaidon ja mediakriittisyyden asema opetuksessa korostuu ja esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma vahvistaa medialukutaidon asemaa jo perusopetuksessa. ETVT:n opiskelijoista harjaantuu audiovisuaalisen median kriittisiä tulkitsijoita, minkä takia tällaista osaamista tulisi tukea myös korkeakoulutasolla.
Medialukutaidon lisäksi OKM:n kehittämisohjelmassa korostuu digiosaamisen kehittäminen. Kiihtyvä digitalisaatio on kieltämättä muuttanut myös elokuva- ja televisiotuotantoa. Ihmiset kuluttavat mediasisältöjä yhä enemmän striimauspalveluista perinteisen television sijaan. Audiovisuaalinen taide on siirtynyt muiden mediasisältöjen kanssa samoille alustoille, ja tämä on mahdollisesti johtanut myös taiteen ja median tutkimuksen opintosuuntien lähentymiseen viime vuosina korkeakoulutasolla. Esimerkiksi Aalto Yliopisto yhdisti tämän vuoden alussa taiteen laitoksen ja median laitoksen. Annika kokee, että median tutkimuksen ja taiteen tutkimuksen yhdistämisen hyötynä voi olla kyky ”nähdä asiat isommassa kuvassa”. Taiteen tutkimuksen puolella ollaan usein oltu huolissaan siitä, miten koulutuslaitosten yhdistäminen vaikuttaa laatuun. Annikan mukaan ”ryhmäkoot kasvaisivat, mutta tällä opetuksen määrällä ei se varmastikaan tuntuisi missään. Olisi jopa mielenkiintoista päästä seuraamaan miten tiettyjä asioita opetetaan Aallossa.”
”humanistinen tiedekunta ei kuitenkaan tunnu pitävän velvollisuutenaan hoitaa tätä yliopistolle kuuluvaa sivistystehtävää”
Elokuvat ovat aina aikansa tuotoksia, ja tällä hetkellä globalisaation ja digitalisaation tuomat muutokset vaikuttavat myös elokuvan ja esimerkiksi Suomen elokuvakulttuurin tarkasteluun. Elokuvatutkimuksen merkitys ei ole kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin, elokuvatuotannon ja sen levityksen kansainvälistyminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että elokuvan rooli kulttuurikasvatuksessa ja kulttuurisen moninaisuuden tunnistamisessa voisi korostua. Henry Baconin mukaan Helsingin yliopisto on julkisessa retoriikassaan painottanut, että yhteiskunnan taloudellisten ja henkisten resurssien ylläpitäminen vaatii koulutukseen investoimista. Bacon toteaa, että ”humanistinen tiedekunta ei kuitenkaan tunnu pitävän velvollisuutenaan hoitaa tätä yliopistolle kuuluvaa sivistystehtävää”.
Elokuvakasvatusta tapahtuu myös korkeakoulujen ulkopuolella, ja esimerkiksi IhmeFilmi sekä muut elokuva-alan järjestöt ovat osa Suomen laajaa elokuvakasvatuksen kenttää. Elokuvakasvatusyhdistys IhmeFilmi ry:n keskeisenä arvona ja tavoitteena on tukea nuorten tuntemusta elokuvahistoriasta ja tuoda elokuvat entistä näkyvämmin osaksi koulujen laaja-alaisia oppimiskokonaisuuksia. Järjestö- ja harrastustoiminta eivät kuitenkaan riitä, vaan taidealojen merkitys täytyy tunnustaa myös Suomen koulutuspolitiikassa. Suomalaisen elokuvakulttuurin tuntemuksen ylläpitäminen ja laadukkaan tutkimuksen takaaminen vaatii sitä, että elokuvan tutkimukselle luodaan vahvat perusteet korkeakoulutuksen tasolla.
——